LEIKIT

Keskittymisharjoituksia

Numerot 1-20

Katseharjoitus

Levottoman luokan rauhoittaminen – kaikki tasot

Keskittymisleikki, kaikki tasot

Kolmisoinnun laatujen tunnistaminen, 2-3-taso

 

Numerot 1-20: istutaan piirissä silmät kiinni, lasketaan kahteenkymmeneen vuorotellen numeroita sanoen ilman sovittua järjestystä. Useampi ihminen ei saa sanoa samaa numeroa, muuten laskeminen aloitetaan alusta.

Katseharjoitus: ollaan piirissä, katsotaan toisia silmiin, aina aloitetaan katsomaan itsestä vasemmalla puolella olevaa ja siitä eteenpäin järjestyksessä vasemmalle, jos katseet kohtaavat jonkun kanssa, vaihdetaan paikkaa

Minuuttikilpailu: opettaja mittaa sekuntikellolla aikaa minuutin verran, laskee lähtölaukauksen. Oppilaat yrittävät arvata milloin minuutti on kulunut ja nostavat käden merkiksi. Opettaja seuraa tarkkana koko luokka ja kelloa. Lähimmäksi arvaava oppilas voittaa ja hänelle lauletaan onnittelulaulu.
Tämä on tehokas keino saada kaikki istumaan hiiren hiljaa paikallaan ja kuvittelemaan sekuntien kulumista. Jälkitehon kesto on noin 5 minuuttia. Sinä aikana täytyy keksiä toinen keino hiljaisuuden jatkumiseksi.

Keskittymisleikki, kaikki tasot

Ollaan piirissä silmät kiinni. Opettaja lähettää taputuksen yhteen suuntaan. Taputus etenee, paitsi jos taputtaja taputtaa kaksi kertaa, jolloin taputuksen suunta vaihtuu. On tärkeää, että taputus soitetaan lähellä seuraavan taputtajan korvaa, jotta taputuksen suunta säilyy oikeana. Leikkiin saa lisää haastetta, jos siihen lisätään shh-äänne, joka liikkuu aluksi eri suuntaan, kuin taputus. Myös shh-äänteen suuntaa voi vaihtaa shh shh:lla.

Kolmisoinnun laatujen tunnistaminen, 2-3-taso

Tehdään kuunteluharjoitus, jossa oppilaat nousevat seisomaan, kun kuulevat duurisoinnun, nostavat vielä kädet ylös venytykseen, kuulleessaan ylinousevan soinnun, istuvat mollisoinnun kohdalla ja laskevat kädet ja pään vielä pöydälle kuulleessaan vähennetyn soinnun.